Keitä olemme



Ihmisen ja Jumalan näköinen seurakunta
joka synnyttää, kasvattaa ja lähettää
opetuslapsia palvelemaan.

Olemme seurakunta, joka rakastaa Jumalan voimaa ja elämme siinä rohkeasti. Haluamme olla siellä missä Jumalan henki on.

Sitoudumme kasvuun ihmisinä. Tekomme nousevat sydämemme asenteesta ja tilasta. Sitoudumme totuuteen rakkaudessa, emme hyväksy epäkunnioittavaa tai loukkaavaa käytöstä.

Olemme seurakunta, joka on me, ihmiset. Sitoudumme ihmissuhteiden rohkeaan rakentamiseen ja kasvamme suhteissa. Tärkeintä jokaiselle yksilölle ja tiimille on keskinäisen rakkauden välittäminen ja kasvattaminen. Kilpailemme toistemme rakastamisessa, kunnioittamisessa ja rohkaisussa, hymyilemme paljon.

Jumala luo koko ajan uutta. Katsomme jatkuvasti nurkan taakse ja etsimme uusia mahdollisuuksia, sekä uusia ihmisiä. Seurakunnan on tarkoitus tuoda elämää ympärilleen.

Olemme valmiit tekemään työtä rakentaaksemme voittoja. Olemme nälkäisiä ja intohimoisia Jumalan valtakunnan rakentajia. Koemme henkilökohtaista vastuuta seurakunnasta. Tiimimme menestyvät johtajuuden seurauksena. Uskomme moninkertaistavaan johtajuuteen.


COTI

SIILINJÄRVEN
HELLUNTAISEURAKUNTA

Siilinjärven helluntaiseurakunnan tarina alkaa kodeissa ja rukouspiireissä. Pitkään eri puolilla Siilinjärven seutua kokoontuneet ihmiset jakoivat yhteisen toiveen: oman seurakunnan, joka palvelisi paikallisesti ja kasvaisi yhdessä.

1970-luvulla ajatus omasta seurakunnasta muuttui haaveesta todellisuudeksi. Yhteisten keskustelujen ja rukouksen kautta syntyi vahva yksimielisyys – nyt oli oikea aika ottaa askel eteenpäin. Loppuvuodesta 1974 Siilinjärven helluntaiseurakunta perustettiin.

Alusta asti seurakunnan sydämessä on ollut yhteys: halu kohdata ihmisiä, rakentaa seurakuntaperhettä ja viedä toivoa arkeen. Erityisesti lapsi- ja nuorisotyö, vapaaehtoistyö ja yhteinen vastuu ovat olleet keskeinen osa seurakunnan elämää.

Yhdessä rakennettu
Toiminnan kasvaessa syntyi tarve omille tiloille. Talkoohengessä ja yhteisin ponnistuksin rakennettu toimintakeskus valmistui 1980-luvun alussa. Se on siitä lähtien ollut paikka, jossa on kokoonnuttu, rukoiltu, juhlittu ja eletty seurakunta-arkea yhdessä.

Katse myös ympärille
Seurakunnan työ ei rajoittunut vain Siilinjärvelle. Ajan myötä vastuu laajeni myös lähialueille, ja osa tästä työstä kasvoi lopulta omaksi itsenäiseksi seurakunnakseen. Lähetystyö ulkomaille on ollut vahvasti osa näkyä kaikkina vuosikymmeninä. Tämä kertoo rohkeudesta katsoa eteenpäin ja tukea uusia alkuja.

Seurakunta tänään
2010-luvulla seurakunta uudistui myös rakenteellisesti ja liittyi osaksi Suomen Helluntaikirkkoa. Nykyinen toimintamalli on ollut käytössä vuodesta 2018 lähtien. Vaikka muodot ovat muuttuneet, ydin on pysynyt samana: Jeesus, yhteisö ja lähimmäisen rakastaminen.
Siilinjärven helluntaiseurakunta on edelleen paikka, jossa jokainen saa kasvaa, palvella ja olla mukana omana, ainutlaatuisena, Jumalan luomana itsenään. Kodeissa kokoontuu tällä hetkellä 20 solua ja nämä muodostavat edelleen vahvan perustan seurakunnan elämässä.

MIHIN USKOMME

Uskomme perusta

Siilinjärven helluntaiseurakunta tunnustaa Jumalan sanan, Raamatun arvovallan ja pitää sitä elämän ja seurakunnan opetuksen perustana. Seurakuntamme kuuluu Suomen helluntaikirkkoon ja hyväksymme helluntaiseurakuntien yhteisen kymmenkohtaisen uskon määritelmän.

Raamattu

Pyhä Raamattu on Pyhän Hengen innoituksesta syntynyt Jumalan sana ja oppimme ainoa perusta. 

Jeesus Kristus

Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta ja eli synnittömän elämän opettaen ja tehden tunnustekoja. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti maailman synnin, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle. 

Pyhän Hengen työ

Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti, niin että hän voi ottaa vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen, jolloin Pyhä Henki tulee häneen asumaan. Jeesus Kristus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä, joka jakaa armolahjoja seurakunnan rakentumiseksi niin kuin apostolien aikana. Uskova on tarkoitettu elämään Pyhän Hengen täyteydessä Hengen hedelmää kantaen. 

Kaste

Jeesuksen asettama kaste liittyy Jumalan pelastustyöhön. Kaste toimitetaan uskovalle Jeesuksen Kristuksen käskystä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen veteen upottamalla. Kastettu liitetään paikalliseen seurakuntaan. 

Kuolema ja ylösnousemus

Kaikki ihmiset kokevat ruumiillisen ylösnousemuksen. Vanhurskaat nousevat elämän ylösnousemuksessa ja jumalattomat tuomion ylösnousemuksessa. 

Jumala

On yksi, iankaikkinen Jumala kolmessa persoonassa: Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Jumala on taivaan ja maan luoja. 

Ihminen syntiinlankeemus ja pelastus

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja yhteyteensä, mutta syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Uskomalla Jeesukseen ihminen saa lahjaksi vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi. 

Seurakunta

Seurakunta on Kristuksen perustama ja johtama, apostolien opetukselle rakennettu uskovien yhteisö. Kaikki uskovat kaikkialla ja kaikkina aikoina kuuluvat yhteen ja yhteiseen seurakuntaan, joka näkyvällä tavalla ilmenee paikallisseurakuntana. Jeesus Kristus käski seurakuntaansa tekemään kaikista kansoista opetuslapsia, kastamaan ja opettamaan heitä. Seurakunta muodostaa hengellisen papiston, jonka tehtävänä on palvella Herraa ja osoittaa kristillistä rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. 

Ehtoollinen

Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa hän on uskon kautta itse läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja on osallisuutta hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.

Jeesuksen tulemus ja iankaikkisuus

Jeesus Kristus tempaa lupauksensa mukaan seurakuntansa luokseen, minkä jälkeen hän tulee kuninkaana hallitsemaan koko maailmaa. Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan. Tämä on vanhurskaiden ikuinen osa.